Tervetuloa Hiusmereen

Sinua palvelevat koulutetut ekokampaajat yrittäjät Päivi Takkunen ja Sara Kiviniitty.

Sara

Sara on valmistunut hiusalalle keväällä 2016. Hiusmereen hän tuli ensimmäisen kerran koulun työharjoittelujaksolla.

Päivin kanssa lähti työt käyntiin heti tosi hyvin ja Sara kiinnostui myös ekokampaamoideasta. Sara kouluttautui ekokampaajaksi 2017-2018, Kuopiossa. Hiusala ja yrittäjyys on intohimona ja kaikenlaiset asiakastyöt kiinnostavat. Sara on Hiusmeren ”kasvivärikokki”. Hän testailee irtohiustupsuihin mielellään erilaisia sekoituksia, etsien uusia ulottuvuuksia kasvivärjäyksen ihmeellisessä maailmassa.

Sara harrastaa lukemista ja taiteita, kulkee työmatkat pyörällä, saatatkin nähdä hänet kaupungilla fillaroimassa.

Päivi

Päivi on valmistunut hiusalalle vuonna 1992 ja perustanut Hiusmeren 1997. Matkaa on taitettu sekä yksin, että yhdessä useiden taitavien kollegojen kanssa. Pitkäaikainen unelma ekokampaamosta toteutui 2014–2015 Kuopiossa, ekokampaajakoulutuksen myötä.

Tämä suunnanmuutos on tuntunut ihan sydänjuuria myöten oikealle ja hyvälle. Tuoksuherkkänä Päivi on kestänyt hyvin luonnolliset tuoksut, sen sijaan synteettiset hajusteet ja pesu-/huuhteluaineet saattavat laukaista migreenikohtauksen.

Päivi asuu maalla ja on luonto- sekä eläinihminen. Harrastaa laulua ja taivaanrannan maalausta.