Palvelut

Hiustenleikkaukset

Naisten, miesten ja lasten hiustenleikkaukset.

Kun tuot ensimmäistä kertaa pienen lapsen hiustenleikkaukseen, tule hyvissä ajoin tai käy aikaisemmin tutustumassa Hiusmereen lapsen kanssa. Näin kynnys on matalampi pikkuasiakkaalle, eikä jännitä niin paljon. Leikkaamme tarvittaessa pienen lapsen hiukset vaikka ison akvaariomme edessä.

Hiustenleikkauksissa aikuisille on valikoimassa myös virkistävä paketti (ns. energialeikkaus). Virkistävä paketti sisältää hiuspohjan n. 30–45 min hieronnan, pesun ja hoitoaineen sekä teknisesti linjoiltaan ehyen (ei veitsileikkausta tai voimakasta rikkomista) hiustenleikkauksen. Pidempikin hius asettuu kauniisti ns. energialeikkauksen jälkeen ja lopputulos on aikaa kestävä. Huom! Valitse nettiajanvarauksessa kategoria "Hemmottelupaketit". 

Hinnat
Hiustenleikkaus ilman pesua (tulethan puhtaalla, vasta pestyllä hiuksella) 21–60 €
Hiustenleikkaus pesun kanssa 36–75 €
Virkistävä paketti 90–120 €

Ekologiset värikäsittelyt

Kasviväreillä värjääminen on ekologinen ja hellävarainen vaihtoehto synteettisille hiusväreille. Ne eivät sisällä voimakkaita kemikaaleja, jolloin ne sopivat myös tavanomaisille hiusväreille allergisoituneille. (Myös kasvivärille tai jollekin kasville voi olla allerginen! Muistathan kertoa herkkyyksistä ekokampaajalle.) Kasvivärit sekoitetaan käyttäen hennaa (Lawsonia inermis), indigoa (Indigofera tinctoria) tai cassiaa (Cassia obovata/Cassia auriculeta). Lisävivahteita ja/tai hoitovaikutusta väriin saadaan lisäämällä erilaisia yrttejä, joiden ominaisuuksista kasvivärjäyksessä ekokampaaja on saanut koulutuksen.

Jokainen väri on yksilöllinen, lopputulokseen vaikuttaa mm. hiusten oma väri, värjäyshistoria ja hiuslaatu. Kasviväreillä ei voi vaalentaa hiusta, mutta omiin, luonnonvaaleisiin hiuksiin on mahdollista saada kirkastusta. Voimakkaat tummennukset vaativat yleensä useamman värjäyksen. Harmaisiin hiuksiin saadaan kuultavaa peittävyyttä. Kasviväri on kestoväri, joka kiinnittyy hiuksen pintaan. Tyvikasvuraja on kuitenkin pehmeämpi kuin synteettisessä kestovärissä. Kasviväreillä tulee luonnollinen, elävä väri joka samalla hoitaa tehokkaasti hiuksia ja hiuspohjaa. Kasviväreihin varataan aikaa hieman normaalia enemmän pidemmän vaikutusajan takia. (Jos hiuksesi on värjätty kasvivärillä ja päätätkin siirtyä takaisin synteettisiin, mainitse kasvivärjäyksestä kampaajalle! Etenkin tummaksi värjäys kasvivärillä saa aikaan sen, että hiusta ei suosittella vaalentamaan. Vaalennuksessa lopputulos on vihreä, johtuen indigofera tinctorian voimakkaasta lehtivihreästä eli klorofyllistä.)

Kasviväriin emme Hiusmeressä lisää mitään synteettistä ainetta. Vain vesi, kasvijauheet/kasvijauhe-yrttiseokset. Tilatessasi Hiusmerestä kasvivärjäyksen, voit olla 100% varma, että saat hiuksiisi 100% ekologisen aidon kasvivärin.

Savivaalennus

Hiusta voidaan vaalentaa/kirkastaa ekologisemmin savi-sooda-hapete sekoituksella. Paras lopputulos saadaan luonnonväriin tai kasvivärjättyyn (henna-/cassiapohjaiset) hiukseen. Indigolla tai synteettisillä väreillä värjättyihin hiuksiin savivaalennus on pohdittava aina tapauskohtaisesti. Tuotteella voidaan tehdä raitoja tai kirkastus kokopäähän. Aikaa kuluu esivalmisteluineen n. 1,5–2,5 tuntia riippuen hiuksen pituudesta ja työskentelytavasta. Hinta määräytyy ajan sekä tuotemenekin mukaan.

Savivaalennus on siis saven, hapetteen ja ruokasoodan tarkkaan määritelty seos. Hapete on synteettinen raaka-aine, mutta jo värjäysprosessin aikana se haihtuu pois eikä kuormita luontoa (hapetteen avulla hius vaalenee). Savivaalennus ei sisällä ammoniakkia tai muita voimakkaita emäksisiä raaka-aineita, eikä mitään synteettisiä pigmenttejä kuten PPD:tä tai sen johdannaisia. Lopputulos on aina luonnollisen vaalea, yleensä hieman beigeen tai kultahiekkaan vivahtava. Vaikka savivaalennus on todella hellävarainen ja hiukset ovat vaalennuksen jälkeenkin hyvässä kunnossa, emme vaalenna Hiusmeressä erittäin huonokuntoisia tai permanentattuja hiuksia.

Hinnat
Savivaalennus ilman leikkausta 104–143 €.
Savivaalennus leikkauksen kanssa +21–60 € (Nettivarauksessa valitse leikkaus lisäpalveluna)

Rentouttava päähieronta

Hieronnassa tehdään sarja hierontaliikkeitä, joilla käsitellään yläselän, käsivarsien, hartioiden, niska- ja päänalueen pisteitä sekä lihaksia. Käytetään myös nimeä ”stressipesu”. Rentouttaa ja rauhoittaa kireää kiireistä mieltä. Sopii erinomaisesti väsyneelle ja stressaantuneelle pysäyttämään hetki arjen keskellä, parturi- tai kampaamokäynnin yhteydessä. Hieronta tehdään puseron päältä, asiakkaan istuessa. Hieronnan voi yhdistää useimpiin muihin palveluihin kuten hiustenkasvivärjäyksiin tai hoitoihin tai leikkauksiin. Täydellisen hierontasarjan kesto on n. 30-40min. Päänhieronnasta voidaan myös puolittaa aika, jolloin hintakin puolitetaan.

Hieronnassa käytetään 100 % kylmäpuristettua hiusten- ja ihon hoitoon sopivaa luomuöljyä. Se hoitaa hiuspohjaa ja vähentää hiusten tarttumista sormiin hieronnan aikana, mikä tekee hieronnasta miellyttävämpää. Luomuöljyjä on käsitelty vähemmän ja hellävaraisemmin, kuin tavanomaisia öljyjä.

Hinnat
Päähieronta ilman pesua 42 € (Nettivaraukessa kategoria "Päähieronnat")
Päähieronta pesun kanssa 60 € (Nettivarauksessa kategoria "Hemmottelupaketti" ja valitse "Päivän piriste")

Hemmottelupaketit

Haluaisitko piristää päivää päähieronnalla ja hiustenpesulla? Miltä kuulostaisi ihana istunto, päähieronnalla ja ekohoidolla? Vai haluaisitko lähteä kotiin kampaamosta entistä ehompana, kaikki edellämainittu ja lisäksi hiustenleikkaus? Voit myös käydä ottamassa yrttipäikkärit Hiusmeressä.

Nämä valmiit paketit ovat toivottuja aineettomia lahjoja.

Yrttihoidot hiuksille ja hiuspohjalle

Käytämme kotimaisia yrttejä hiustenhoidoissa. Yrttijauheet sekoitetaan hoitavaan hiusnaamiopohjaan tai niitä käytetään huuhteena lämpimän veden kanssa.

Naamiopohja sisältää hoitavaa karitevoita ja runsaasti hyviä rasvahappoja sisältävää mustaherukan siemenöljyä. Jojobaproteiini hoitaa ja auttaa vahvistamaan hiuksia. Kun naamiopohjaan lisätään ammattitaidolla juuri oikeat yrtit ja hoitotipat, saadaan aikaan välittömiä hoitovaikutuksia. Hiuspohjan rauhoittumista, hiusten siloittumista ja syväkosteutta. Lopputuloksena on aina upea kiilto ja kauniit hiukset!

Yrttihoidot voidaan toteuttaa pidemmällä vaikutusajalla ekohoitona tai lisäpalveluna esimerkiksi hiustenleikkauksen yhteydessä. Tehdään sitten pidempikestoisempi palvelu tai lyhyt hemmottelu pesupaikalla muun työn yhteydessä, saat aina hiuksillesi vain parasta ja juuri sinun tarpeisiin räätälöidyn "yrttikylvyn".

Muutamia erimerkkejä Hiusmeressä käytettävien yrttien vaikutuksista:

  • Punajuuri - Punajuuri antaa kylmän punaista sävyä hiuksille. Punajuurella on hiuspohjaa kosteuttava, sekä kutisevaa hiuspohjaa rauhoittava ja hilsettä vähentävä vaikutus. Ekopharma hiusyrtit ovat suomalaisia kuivatettuja kasveja, joita voi käyttää hoitavina hiushuuhteissa, hiusnaamioissa tai syventämässä kasvivärien sävyjä.
  • Rosmariini - Rosmariini tekee hiuksista tummemmat ja kiiltävämmät. Rosmariini voi myös vaikuttaa hilsettä vähentävästi, sekä hiuspohjan kutinaa ja ärsytystä lievittävästi.
  • Koivu - Koivu tummentaa hiuksia. Se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa ja tekee hiukset kiiltäviksi ja pehmeiksi. Koivua on perinteisesti käytetty ehkäisemään hiustenlähtöä ja kaljuuntumista.

Yrteissä on myös muita vaihtoehtoja sekä käytämme myös mm. Proteiini-Peptidi- ja Kaurauutetippoja hiusnaamioissa. Nämä tuovat hiuksiin kammattavuutta, kosteutta ja tuuheutta

Hinnat
Yrttihoidot hiuksille ja hiuspohjalle 20–77 €

Huom! Nettivarauksessa kategoriassa "hiustenleikkaukset" voit valita lisäpalveluna "yrttipäikkärit" tai  kategoria "hemmottelupaketti" ja "yrttipäikkärit". Toivoessasi pidempää hoitoaikaa tai olet epävarma mikä hoito olisi paras, valitse kategoria "hiushoidot" ja sieltä hiustesi pituuden mukaan ekologinen hius-/hiuspohjan hoito.
 

Merileväpuhdistushoito

Merilevä sisältää paljon jodia ja myös muita hiusten kasvulle tärkeitä kivennäisaineita, mineraalisuoloja, rasvahappoja, vitamiineja kuten C-, D- ja E-vitamiineja, magnesiumia, kaliumia, fosforia, kalsiumia, rautaa, ja hivenaineita.

Syväpuhdistaa hiuksista tehokkaasti raskasmetalleja, kuten rautaa ja kuparia, joita sinne on kerääntynyt kosmetiikasta ja jopa ilmasta. Hiusten väri kirkastuu ja samalla merilevä kosteuttaa hiuksia. (Ei suositella hiuspohjaan henkilölle, jolla on kilpirauhasen vajaa- tai liikatoimintaa. Merilevä voidaan kuitenkin huoletta levittää hiuspituuksiin). Sopii esim. antibiootti- ja muiden lääkekuurien jälkeen puhdistamaan kehoa / hiuspohjaa. Tekee hiuksista syväpuhtaat, pehmeät, kiiltävät ja eloisat.

Hinta
Merileväpuhdistushoito 57–77 €
Nettivarauksessa kategoria "hiushoidot", valitse sopiva hiusten pituus ja kerro varauksen lisätiedoissa toiveesi merilevähoidosta.

Savihoito

Savi on tuhansia vuosia ollut tunnettu puhdistavilta ja antiseptisilta ominaisuuksiltaan. Savi on erittäin mineraali- ja kivennäisainerikas, joten se stimuloi hiusten kasvua. Savi sopii erityisesti rasvoittuville hiuksille ja tukkoiselle, ärtyneelle ja hilseilevälle päänahalle. Savi on antiseptinen, se rauhoittaa ja lääkitsee ärtynyttä ja mahdollisesti haavaista hiuspohjaa. Savi poistaa tehokkaasti hiuksista ja hiuspohjasta muotoilutuotejäämiä sekä muita epäpuhtauksia. (Savihoitoa voi tehostaa myös luomukaalilla, joka saveen sekoitettuna irrottaa epäpuhtauksia vielä paremmin. Lisäksi kaalin lehdet hoidon päällä imevät epäpuhtaudet itseensä.) Savihoidon jälkeen hiukset pysyvät puhtaina ja kiiltävinä huomattavasti paremmin. Hoidossa käytettävistä savesta valitaan aina asiakkaalle sopivin.

Hinta
Savihoito 57–77 € (Nettivarauksessa kategoria "hiushoidot")

Hiuspohjan turvehoito

Hoitoturve on puhdas suomalainen luonnontuote. Turpeesta ei poisteta eikä siihen lisätä mitään; vain maatumattomat puunpalaset seulotaan massasta ja siten varmistetaan turpeen tasainen laatu. Turpeen terapeuttinen vaikutus perustuu sen sisältämien biologisten ainesosien aktivoivaan sekä syvälämpövaikutukseen. Turve on säilynyt jopa tuhansia vuosia suossa hapettomissa olosuhteissa, missä bakteerit eivät menesty. Tärkeimmät terapeuttiset aineet ovat humushapot (28,5%) sekä fulvohapot (10%). Lisäksi turve sisältää monia ihoa hoitavia aineita, kuten rautaa, kuparia, magnesiumia, mangaania ja sinkkiä. Sopii erilaisiin hiuspohjan ongelmiin: kutiavaan ja ärtyneeseen tai hilseilevään päänahkaan. Turve myös edistää hiustenkasvua, soveltuen siten hyvin heikosta hiustenkasvusta kärsivälle säännölliseen hoitoon.

Myymme myös kotikäyttöön hoitoturvetta!

Hinta
Hiuspohjan turvehoito 57–77 € (Nettivauksessa kategoria "hiushoidot")

Kampaukset ja meikkaukset

Meikkaukset arkeen ja juhlaan ammattitaidolla. Hiusmeressä käytettävä meikkisarja on Couleur Caramel. Se on ainutlaatuisen konseptin omaava luomusertifioitu (Ecocert BIO) kosmetiikkasarja. Innovatiivisen sarjan tuotteissa yhdistyvät ennennäkemättömällä tavalla huipputeknologia, ammattilaislaatu, ekologisuus, humaanisuus ja ranskalainen estetiikka. Couleur Caramel -tuotteiden koko elinkaari kunnioittaa luontoa, ihmisiä ja eläimiä.

Kampaukset toteutamme mm. Less is More ja Ekopharma -sarjojen muotoilu ja viimeistelytuotteilla.

Kaikkia kampauksissa ja meikkauksissa käytettäviä tuotteita voit hankkia meiltä myös kotikäyttöön.