Hiusmeri on Suomen Ekoyrittäjät ry jäsen

Posted

ekokampaajat-black-700x1024Ekoyrittäjät_logoHiusmeri on hyväksytty Suomen Ekoyrittäjien / Ekokampaajien jäseneksi huhtikuussa 2015. Jäsenyyden myötä liikkeessämme noudatetaan yhä tarkemmin ekologisempia toimintatapoja. Päivi Takkunen on ekokampaaja ja Päivin työskentely tulee siirtymään kuluvan vuoden aikana kokoajan ekologisempaan suuntaan. Hiusmeressä tehdään toistaiseksi hiusten käsittelyitä myös synteettisin, tuoks uttomin hiusvärein sekä permanentteja (permanenttien teko loppuu 2015 vuodenvaihteessa). Päivin suuntaus omassa tekemisessään on siirtyä askel askeleelta kohti luonnonmukaisempaa hiustenkäsittelyä (tämä tarkoittaa jatkossa, että luonnonmukaiset hoidot, kasvivärit sekä leikkaukset ovat etusijalla Päivin ajanvarauksissa).